Tänään aamulla Hipin kanssa lähdimme bussilla kohti Malmia ja Apexia, eli Malmin eläinklinikkaa. Siellä hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri katsoi Hipin röntgenkuvan ja totesi, että juuri on poistettava. Hänellä oli kuitenkin kaksi potilasta ennen Hippiä, joten kysyi haluaisimmeko lähteä kotiin ja tulla sitten puolen tunnin varoajalla takaisin vai haluaisinko jättää Hipin klinikalle odottamaan. Päätin, ettei aleta edestakaisin ravaamaan, mutta että voisin kävelyttää Hippiä vielä ennen kuin jättäisin sen klinikalle. Kävimme sitten hakemassa Maijan isän luota auton lainaan (Kiitos Maija!) ja tutustuimme hieman Malmin ympäristöön. Kymmenen maissa sydän verta itkien ;) annoin Hipin eläintenhoitajalle ja Hippi pääsi häkkiin odottamaan vuoroaan. Eläinlääkärin arvio oli, että Hipin vuoro olisi puolelta päivin. Arviota oli kuulemma vaikea antaa, koska hänellä oli hoitoon kaksi vanhaa koiraa, jotka eivät antaneet katsoa suuhun ilman anestesiaa.

Lähdin kotiin ja kahdelta soittelin klinikalle Hipin kuulumisia. Hippi oli vasta menossa hoitoon ja neljältä saisi kuulemma tulla hakemaan. Laura lähti mukaan hakureissulle (onneksi, sillä jännitän autolla ajamista). Miten sydäntäsärkevää oli saada pieni potilas takaisin! Hippi piti taas ihmeellistä ääntä, oli kai ihan sekaisin nukutusaineesta ja tuttujen näkeminen kuohautti tunteita.

Eläinlääkäri oli kirjoittanut näin:

Komplisoitunut juurimurtuma 401 ->leikkauksellinen poisto. Muuten hampaat ja ikenet hyvässä kunnossa. Anestesia sujui hyvin. Kotihoito erillisen ohjeen mukaan. Pikaista paranemista!

Kotihoito-ohjeessa määrättiin kipulääkettä (RImadyl) kerran päivässä seuraavasta päivästä alkaen ja suun huuhtelua (pumpulilla kostutettu Virbac Hexarinse) kaksi kertaa päivässä seitsemän päivän ajan. Suussa on sulavia tikkejä, joita ei tarvitse poistaa. Pehmeää ruokaa tulisi antaa 5 päivän ajan eikä keppejä tai luita 10 päivään. Hampaiden harjausta suositeltiin myös ja ostin Hipille tahnaa ja pitäisi vielä lasten harja käydä hakemassa. Ohjeessa  luki, että luut kyllä auttavat pitämään hampaita kunnossa, mutta luiden syöminen ei yllä lähellekään päivittäisen harjaamisen tehoa. Yllätyin siitä, että oikeita luita ei eläinhammaslääkäri suosittele, sillä ne aiheuttavat kuulemma paljon hammasmurtumia. Seuraavaa hammashoitoa Hipille suositeltiin kahden vuoden päästä vasta.

Minusta hoito Apexilla vaikutti asiantuntevalta ja tuntui, että koiraa kohdeltiin tosi kivasti. Nyt sitten vain annamme ajan parantaa ja yritän pitää huolta, ettei Hippi leikkisi niin rajuja leikkejä kepeillä ja palloilla, vaikka eipä sitä oikein nyt tiedä, mistä tuo murtuma on tullut :/  Jospa se onkin murtunut jo ennen Lapin reissua jostain oikeasta luusta?? Who knows.