Otsikossa kiteytettynä kehittymistavoite ohjaajana :)

Perjantaina olimme ensimmäisissä Niinun treeneissä Satulinnassa ja oli kyllä kivaa! Saatiin Niinulta hirmu hyvää palautetta, että ollaan menty Hipsun kanssa paljon eteenpäin. Joskus itsestä tuntuu, että sitä junnaa paikallaan ja toistaa samoja virheitä. Tänä vuonna oon kyllä selkeästi huomannut, että koira on kehittynyt taidoiltaan tosi paljon, mutta ehkä minäkin pikkuhiljaa alan jotain saada selkärankaan. Niinukin totesi, että mun ei pidä yhtään odotella Hippiä, vaan liikkua rohkeasti, koska Hippi on estevarma koira. Harjoittelimme sitten ajoituksia ja esteen merkkaamisia ja wau miten Hippiin tuli vielä lisää vauhtia, kun mun ajoitukset oli kunnossa. Eikä mulle tullut edes kiire, kun vaan juoksen oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan oikealla hetkellä! Ja Niinu neuvoi, miten oman liikkeen rytmittämisellä pystyi ennakoimaan tiukkaa käännöstä ja kyllä se vaan toimii. Hippi kuulemaa antaa mulle myös jonkun verran anteeksi. Miettikää, mun oma itsepäinen tättärää haluaa tehdä oikein :) Tuli vähän huono omatunto siitä, että Hippi joutuu välillä tulkita ja pelastella. Mutta kai se on melkein jokaisen agilitykoiran osa aina joskus.

Myrskyisästä säästä ja rikotusta kevythäkistä huolimatta hymy oli huulilla näiden treenien jälkeen. Tuntui, että tajusin jotain, joka ehkä pikkuhiljaa siirtyy omaan ohjaukseen. Paino sanalla "pikkuhiljaa" :) Treeniä, treeniä!