No joo, jos nyt on sit nautittu viime aikoina agilityhekumasta, niin nyt tuli vähä pudotusta maan tasalle. Oltiin Pete Huotarin kurssilla tänään Sporttikoirahallissa. Rata vaikutti heti alkuunsa meille tosi vaikealta, putken päitä lähekkäin toisiaan ja melkoista pyöritystä. Pete puhui paljon siitä meille, miten hyvin Hip lukee mun ohjausta ja se on varmasti totta. Mutta musta tuntuu, että kun tässä yhtälössä a. missä koira menee b. missä on seuraava este mun on mahdotonta hahmottaa omaa kroppaa. Siis nuo kohdat a ja b vie mun kaiken huomion ja oma kroppa unohtuu. Ohjasin sit Hipua mm. kädet taskussa, jotta oppisin käyttämään vartaloani oikein ja kyllähän se sujuikin...ihan ok.

En ees oikein tiedä miks muhun iski niin syvä masennus, kun kurssi oli ohi. Siis mehän saatiin paljon kehuja (no, Hip sai lähinnä) ja kyllähän se Petekin sanoi, että mulla ei oo Hipin kans varaa sadasosasekunninkaan virheisiin. Että onhan siinä haastetta ohjaajalle, mutta silti mulle tuli semmoinen olo, että olen kilometrien päässä hyvästä ohjaajasta. Ja toinen masiksen aihe oli, kun Pete halusi nähdä meidän kepit (jotka eilen menivät treeneissä täydellisesti), niin Hip lopetti pujottelemisen kesken. Koska mä höögään sen päälle kuulemma.

Huoh. No, joskus näinkin ja joskus sitten toisin, ilmeisesti.