Eilen olimme Vapun hyppykaksarilla Sporttikoirahallilla Lauran ja Tinkan kanssa. Tarkoitus oli tarkistaa, missä mennään hyppäämisen suhteen tällä hetkellä ja saada uusia kotiläksyjä. Ollaan siis käyty ykkös- ja kakkoshyppyseminaarit HAUn järjestämillä Vapun kursseilla.

Oli kiva kuulla, että Hippi hyppää nyt paremmin kuin alkukesästä. Ilmeisesti meidän juoksulenkkien ja jumppasessioiden yhteisvaikutus alkaa näkyä. Vieläkin se saisi hypätä pää alempana ja selkä pyöreämpänä, joten siihen saatiin hyvä harjoitus kotiläksyksi. Hipillä on kuulemma vähän sellainen villakoiramainen pää pystyssä tyyli välillä. Vasemmalle taipuminen oli hankalampaa kuin oikealle.

Hippihän tiputtelee nykyään tosi harvoin rimoja ja Vappu sanoikin, että Hippi on aika tarkka hyppääjä. Ei muuta kuin jatketaan treeniä uusilla ohjeilla :)