Hippi lähti Janin kanssa mökille ja jäin kotiin ilman Hippulaista. Kummallinen tunne, kun ei tarvi viedä ketään iltapissille. Eikä tarvi kiiruhtaa töistä kotiin. Eikä kukaan tule ovelle ja heiluta häntää ja haukottele niin, että siitä kuuluu iso VOU-ääni. Eikä kukaan herätä aamulla hyppäämällä sängyn reunalle vaativasti. Eikä kukaan yritä nypätä hanskaa kädestä jos käyn lenkillä. Kukaan ei syö hihnaa, koska en tarvi hihnaa, jos käyn yksin lenkillä. Ja vaikka ottaisinkin mukaan hihnan, ei olisi ketään, kenet laittaisin hihnan päähän.
Koira on totisesti kävellyt tähän elämään. Ilman koiraa en enää tahtoisi olla, vaikka ei se koiran omistaminen aina ole yksinomaan ihanaa. Mutta melkein aina on :) Varsinkin, jos koira on semmoinen supertättärää kuin Hippi!
Mitä kaikkea tässä onkaan tapahtunut:
Hippi on kasvanut jo naisen mittoihin. Vesikoiralenkillä olimme yhdessä Santtu-veljen kanssa, mutta kamera jäi kotiin, tietysti. Santtu oli saman verran isompi Hippiä kuin viimeksi ja kovin söpö hänkin.

Edessä painivat sisarukset Hippi ja Santtu, takana Nappi (rusk.) ja Ronja

"Mitä sä mun niskaa...?", tuumaa Hippi Santulle

Poppi-kamua näimme, kun olimme viettämässä Hipin ensimmäistä koiranpäivää koiranpäivätapahtumassa. Hippi leikkii aikuisten vesiäisten kanssa jo MELKEIN tasaveroisesti. Hippi on myös saanut naapurin Valma-borderterrieristä tosi hyvän kaverin.
Hippi oli myös hoidossa, yökylässä Nuka-mummin luona (eli Petran luona eli synnyinkodissaan). Hyvin oli mennyt, vaikka Petran matot oli pissitty. Kotona Hippi pissii sisälle enää tosi harvoin, ehkä kaksi viikkoa sitten viimeksi tuli vahinko. Pentukurssi loppui, harmitti kun ei päästy kaikille kerroille mukaan. Hippi osaa jo vaikka mitä temppuja! Viimeisimpänä olen opettanut sen hyppäämään jalan yli (ja millä pompulla!) ja olemaan ottamatta namia ilman lupaa nokan edestä. Hämmästyttää, miten nopeasti se apinanpentu oppii.

(Kuvat Santun omistaja Enna)