Ehdittiin tässä käydä mukavassa agilityviikonlopussa Seinäjoella Kobylinin Sannan opeissa ja sitten HAU:n järjestämässä Liukan Villen koulutuksessa. Molemmista paljon hyviä vinkkejä jäi käteen. Samaan aikaan, kun esteitä on kannettu HAU:n ulkokentälle, alkoi Hippi ontua ja nyt ollaan paranneltu ontumista levolla melkein viikko. Eilen oli ensimmäinen ontumaton päivä. Tietysti, kun olin varannut ajan eläinlääkärille :) Eläinlääkäri ei löytänyt Hipistä mitään kipeää kohtaa eikä Hippi ontunut askeltakaan. Pitäkäähän peukkuja, että päästiin näin vähällä ja kyse oli jostain venähtäneestä lihaksesta tms. Otamme tässä jonkun aikaa ihan rauhallisesti ja varmaankin pääsiäisen jälkeen aloitamme sitten uudessa ryhmässä harjoittelemisen.

Kerrankin on jotain tokouutisia! Olen opettanut Hipille noutoa ja olemme siinä vaiheessa, että annan sille kapulan suuhun ja kutsun luovutusasentoon eteen istumaan (eteen siksi, että se tulee luoksetulossakin eteen ja ajattelin sen siten olevan loogisempaa koiralle). Aluksi Hipin mielestä oli tosi outoa lähteä liikkeelle kapula suussa ja meinasi alkaa pureksia kapulaa, mutta se varmaankin oli semmoinen hämmennyspureminen. Nyt kun on vähän enemmän liikkunut kapulan kanssa, niin ei enää pureksi. Eikä Hippi ole ainakaan vielä yhtään suhtautunut kapulaan "kuin suurena leluna, jota voi purra ja heitellä ja tapporavistaa", mikä on siis se syy, miksi opettelemme noutoa näin takaperoisesti. Pitäisi se seuraaminen opettaa, mutta ku, mutta ku...Nää muut jutut on paljon kivempia opettaa!