Hipin pennun Tikrun viralliset terveystarkastustulokset näkyvät nyt Koiranetissä ja hienot tulokset näkyykin: lonkat A/A, kyynärät 0/0. Silmät tarkastettiin terveiksi ja polvetkin koplattiin kunnollisiksi. Aikaisemmin Tikrun TGAA oli jo tutkittu negatiiviseksi. Terveys ei tosiaankaan ole itsestäänselvää eli täällä tuuletellaan Tikrun tuloksille todella hyvällä mielellä!

Tikru riemuitsee ensimmäisistä lumikeleistä.

Tikrulle kuuluu muutenkin hyvää. Elämä on Tikrusta hauskaa, kunhan vain saa juosta ja kovaa. Rauhoittumisen merkkejä tällä varsinaisella elohiirellä ei ole kuulemma näkynyt. Tikru muistuttaa Katjan mukaan hyvin paljon Nalle Puhin Tikrua, jonka mukaan on nimensä saanut: Tikru on hyväntahtoinen hölmö, joka ei aina ymmärrä tekojensa seurauksia :)

"Terve Puh", sanoi Nasu. "Terve Nasu, tämä on Tikru." "Jaaha, vai Tikru", sanoi Nasu ja kiersi pöydän toiselle puolelle. "Luulin että tikrut ovat pienempiä." "Isot tikrut eivät ole", sanoi Tikru.

"Minä en tehnyt muuta kuin yskin", sanoi Tikru. "Sinä pompit", sanoi Ihaa. "Ikäänkuin kuin ympin", sanoi Tikru.