Miten voikaan yhtä minuuttia jännittää niin sairaasti? Rataantutustumisessa jalat tuntuivat niin makaronilta, että hyvä kun pystyin ottamaan juoksuaskeleita :D

Medi I -luokka alkoi vasta 17.40 ja perhosia alkoi tulla pahasti vatsaan jo puolilta päivin. Jännitys helpotti, kun päästiin kotoa liikkeelle ja hypättiin metroon Lauran ja Tinkan kanssa. Kisapaikalla olo oli jännittynyt mutta siedettävä ja innostunut. Rata oli kiva ja vaikeustasoltaan oikein sopiva ykkösluokan rata, mutta tosiaan rataantutustumisessa jo jännitys löi vähän yli. Luulisi, että Iksun kanssa kisaamisesta olisi ollut jotain hyötyä, mutta ilmeisesti ensimmäinen kisa koiran kanssa on aina ensimmäinen riippumatta siitä, onko edellisen koiran kanssa kilpaillut jo vuosia. Ja onhan siitä aikaa tosiaan...Kymmenen vuotta!

Niinhän siinä sitten kävi, että yhdessä kohtaa jäin vähän ihastelemaan putkeen hienosti sujahtanutta koiraani ja jäin askeleen suunnitelmistani jälkeen  ja sehän riitti, yksi aita hypättiin väärään suuntaan. Kolme kuuluisaa kirjainta HYL,  mutta mieli on hyvä: nyt se on tehty: Kisaura avattu! Ensi kerralla ei taatusti jännitä yhtä paljon. Nyt me keskitytään edelleen pujottelun harjoitteluun (loppuradalla oli pujottelu, Hippi haki sen hienosti ja pujotteli hyvin, mutta tuli vipasta välistä) ja käydään muutamissa epiksissä. Kesäkuussa sitten katselin muutamaa kisaa jo sillä silmällä :)