No, kun kerran tuli kirjattua noita tavoitteita, niin tuumasta toimeen -ilmoitin Hipin ja itseni parille aksakurssille Sporttikoirahalliin. Molemmat ovat parin tunnin lauantaikursseja ja keskittyvät ohjaustekniikoihin.

Tottiskurssilla sunnuntaina olin vielä aikamoisessa jet lagissa mutta Hippiä se ei haitannut, sillä se oli intoa täynnä. Seuraamisessa (minkä olen ajatellut olevan meidän heikko kohta) sai hirmusti kehuja, kun näytettiin pieni pätkä. Sitten harjoiteltiin ruutua ja kaukokäskyjä, molempien alkeet mama H hoksas nuin vain. (Ja tähän väliin huomautus: aina kadehdin niitä bloggaajia, jotka jaksavat kirjoittaa yksityiskohtaisesti miten harjoitus oli tarkoitus mennä ja miten se meni, minä en siihen pysty.)

No, jokatapauksessa tällä hetkellä mulla on kauhea morkkis siitä, että miksi mä en ole vielä Hipin kanssa kilpaillut agilityssa ja miksi me ei olla jo tyyliin tottelevaisuusvalioita. Miksi me harjoitellaan niin vähän ja miksi muut koiranomistajat on niin ahkeria, että tittelit vaan lisääntyy ja meillä tuntuu vaan lähtevän kohta kirjaimia nimestä pois :) Vaikka mä yritän vakuuttaa itselleni, että mulla on tyytyväinen, iloinen koira, jonka kanssa puuhaillaan kyllä kaikenlaista, eikä se titteleistä tai menestyksestä ymmärrä tuon taivaallista. SILTI mä ajattelen, että mun jotenki pitäis ja pitäis pitäis ja pitäis. Miten tällaisesta pääsee eroon? Haluaisin vaan nauttia koirasta ja koiraharrastuksista mutta en osaa. Ehkä mussa on joku sisäinen kilpailija, joka tyydyttyy vasta kun me päästään starttaamaan siellä ykkösluokassa. Miksi se Purina on niin hankalan matkan päässä, ettei sinne voi piipahtaa joka päivä ja miksei meillä ole autoa?

Vastaukset tiedän itsekin.