Olemme viettäneet Hipsun kanssa Helsingissä kesäloman viimeistä viikkoa. On ollut tosi kuuma ja lähinnä päivärytmi on ollut sellainen, että aamupäivällä olen käyttänyt Hippiä uimassa ja illan viiletessä vasta lenkille. Hauskaa on katsella pienen vesiäisen nauttivan vesileikeistään ja oppipa Hippi hyppäämään laiturilta veteenkin monien rotukollegoidensa tavoin!

Viikonloppuna Hippi oli Petralla hoidossa ja pääsi haistelemaan agilitykisojen tunnelmaa. Petra kisasi Nitrolla ja Nuka-mummilla ja Hipsu oli turistina mukana. Kuulemma oli käyttäytynyt hienosti kisapaikalla, louskutellut luuta ja seurannut kilpailua :) Muutenkin Hoo oli kuulemma ollut helppo yövieras. Kiva kyllä, että Hippi osaa käyttäytyä, niin voi hyvillä mielin jättää sitä joskus hoitoon. Kamalasti tuo nauttii koiraseurasta ja Petran kertoman mukaan Hipin piti koko ajan olla messissä kaikessa mitä tapahtuu. Sellainen se vähän on :)

Tokoa ollaan treenailtu pikkuisen sen mitä helteiltä on jaksettu. Maanantain tottistreenit vesiäisporukan kanssa sujui jo paremmin: Hippi ei enää tulenpalavasti hinkunut toisten koirien luo, vaan alkoi jo hoksata, että kentällä tosiaan treenataan. Treenien jälkeen on mukavaa päästä vesiolennot juoksentelemaan viereiselle nurmialueelle.

Turkki. Tahtoisi. Ajaa. Pois. Mutta mä kestän. Ja selvitän sitä. Muuta ongelmaa ei ole, mutta mahan alla on  vielä hentoista pentusilkkiä, joka menee takkuun koko ajan. Päältä turkki on jo karkeaa kiharaista, joka pysyy hyvänä ja menee naruille. Jospa leikkaisin vain mahasta kaljuksi ;) Ehkä tuomari ei huomaisi näyttelyssä...Näyttelyitä ei olla harjoiteltu vielä yhtään, hups. Viikonloppuna ehkä voisin mennä mätsäriin vähän harjoittelemaan. Hippi tahtoo heittäytyä selälle maahan ("Rapsuttakaa!!!") kun sitä tulee vieras kopeloimaan. Se on vain niin onnessaan. Ainakin kaikista naispuolisista. Joskus tuntuu, että se on aluksi ainakin vähän epäluuloisempi (isoja) miehiä kohtaan. Jospa ei heittäytyisi siis :D Noh, kai se on vaan treenauksen puutetta.

Tänään illalla vien taas Hippiä juoksentelemaan Pikku-Huopiksen treffeille. Ja ensi tiistaina alkaa kennelpiirin toko1 -kurssi. Se on kyllä tosi hyvä, että pääsee jonkun ohjaukseen. Mun on jotenkin vähän vaikea yksikseen treentata, kun en oikein tiedä miten ja mitä. Kai siihenkin oppii, kun pääsee enemmän sisälle tähän tokoajatteluun.

Laitan kuvia illalla sitten jos vain muistan ottaa kameran Pikkikseen.