Pari viikkoa juoksuja kohta takana, onneksi. Eipä se mitään herkullisinta aikaa ole koiran omistajan elämässä. Varsinkin, kun juoksuaikahousut lentävät kaaressa menemään heti kun silmä välttää ja housujen sisällä ollut vessapaperinpala pilputaan neliösenttimetrin paloiksi samassa. Annoin lenkillä juuri erään uroksen haistella Hipin ETUpäätä ja heti kääntyi häntä sivuun. Karanteeni jatkuu varmaan ainakin viikon. Tokokurssikin jäi väliin yhden kerran jälkeen. Harmitti, koska kurssi vaikutti juuri meille sopivalta tasoltaan. Ja vain kuusi koiraa ryhmässä, ah. Osallistutaan saman seuran tokolauantaihin 6.10., jolloin paikalla on vieraileva kouluttaja. Seuraavana päivänä on agilitysunnuntai, johon pääsimme myös mukaan! Sain luvan käydä opettamassa Hipille esteitä sitä ennen vapaaharjoitteluvuorolla. Jee, here we come, agility! Keväällä lupasin ehkä pitää pienen alkeiskurssin, kun tuli aikoinaan käytyä koulutusohjaajakurssi. Viimeisimmästä omasta ryhmästä on kyllä aikaa kauemman kuin jaksan muistaa. Kai sitä on tullut vanhaksi, kun menneet ovat vain haaleita epäselviä kuvia...:)

Vaikka aiemmin ajattelin, että lähdettäisiin Seinäjoen näyttelyyn lokakuussa, jää se nyt kumminkin menemättä. Junaliput maksaa niin paljon, kun ei ole enää opiskelijastatusta ja juuri tuli käytyä äitin piiiiip-vuotisjuhlilla. Eli Latviaan sitten seuraavaksi. Näyttelyissä on se hassu puoli, että vaikka edellisellä kerralla olisi koira ollut ROP, niin seuraavan kerran nauhan väristä ei ole mitään takuita. Mielipidekysymyksiä, vaikka rotumääritelmäähän siinä tulkitaan ja yritetään verrata koiraan. Tulkintoja vain on kovin monenlaisia. Ehkä siksi jotenkin näyttelyt on vähän tylsiäkin...Tokossa ja muissa koulutuslajeissa kun saa jotenkin palkintoa siitä, että on tehnyt töitä. Tai tietoa siitä, mitä pitäisi harjoitella enemmän. Näyttelyiden tuloksiin vaikuttaa kummiskin eniten geenit, joille on jälkikäteen paha tehdä mitään. Ja etukäteenkin vain hyvin rajoitetusti. Mutta onhan se kiva, jos jonkun mielestä oma koira on kaunis! Mutta noh...Ehkä mä olen enemmän kuitenkin muiden lajien naisia. Luulen, että Hoo on samaa mieltä (se nyökkäilee tuolla olohuoneessa). Hippi täyttää Latvian reissun aikana yksi vuotta. Pitää ostaa pullo skumppaa hotelliin ja juhlistaan matkaseurueen kanssa Hipsan ja mukaan tulevan Santtu-veljen merkkipäivää.


Tulin juuri metsälenkiltä Hipin kanssa (kuva lenkiltä). Että se oli intona, kun vähän sai etsiä keppiä pusikoista. Ja pikkaisen tottistakin harjoiteltiin. Hipin into on NIIN karmean suuri, että se melkein haukkasi kokonaan käteni,  kun nappasi siitä juustonpalan istuessaan sivulle. Maahanmeno sivulla onnistuu jo ilman käsimerkkiä. Paikallaolo kehittynyt huimasti. Pikkuhiljaa kohti alokasluokkaa...Pääsisi vaan treenaamaan koiraseuraan taas.

Hoo on kyllä semmonen täti, että parempaa koirakaveria en voisi kuvitella.