Tinka kävi kokoskannauksessa Mevetissä ja sain erinomaiset arviot selästä, polvista, lonkista ja kyynäristä -Kennelliitto oli samaa mieltä (Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet terveet) :) Valitettavasti Tinkan tgaa-tulos näytti plussaa, kuten veljensä Totoron aikaisemmin tänä vuonna. Velipoika Tikru kävi tarkistamassa kilpparit rokotusten yhteydessä ja arvot olivat kohdillaan ja tgaakin näytti onneksi miinusta. Tikru menee muihin tutkimuksiin myöhemmin tänä vuonna. Koska Hipin pentueessa on nyt kahdella pennulla tgaa plussan puolella, Hippiä ei tulla käyttämään jalostukseen uudelleen. Tämä harmittaa tosi paljon. Hipin T-pentue on tosi mahtava, koirissa on potkua ja temperamenttia kuten äidissään. En halua kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että seuraavassa pentueessa olisi myös taipumusta kilpirauhasen vajaatoimintaan :( Vajaatoiminnan periytyvyydestä ei ole selvyyttä, joten tämänkään pentueen kohdalla ei voi kuin yrittää arvailla, mistä se voisi tulla.

Hippihän on ennen pentuja todettu tgaa-negatiiviseksi, mutta hieman kauhusta jäykkänä varasin sille kuitenkin nyt uuden kilpirauhastutkimuksen. Kerran negatiiviseksi todettu ei välttämättä ole seuraavalla kerralla negatiivinen. PON-rodulla suositellaan jalostuskoiria testattavan vuoden välein aina kuuteen ikävuoteen asti. Nettiä selailemalla löytyy koiria, jotka on ensin testattu negatiiviseksi ja myöhemmin positiiviseksi. Tuntuu, että en edes haluaisi viedä Hippiä testattavaksi, koska pelkään tulosta, mutta tajuan kyllä, että en voi olla testaamattakaan.

Vaikka en olekaan (onneksi) kasvattaja ja tietoni kilpirauhasen vajaatoiminnasta on aika rajallinen, kyllä mielestäni perrojen kohdalla tilanne on aika huolestuttava. Totta kai, mitä enemmän koiria testataan, sitä enemmän löytyy kaikennäköistä, mutta jo pelkästään lähipiirin perroissa alkaa olla aika monta tgaa-positiivista. Vallitsevat dopingsäännöt eivät auta asiaa ollenkaan, sillä se "kannustaa" pitämään salassa tgaa-positiiviset ja erityisesti ne tapaukset, joissa koira joutuu lääkitykselle. Lääkityksellä oleva koira kun ei saa osallistua kokeisiin eikä näyttelyihin, vaikka käsittääkseni suurin osa lääkityksen kohdalleen saanut koira voi elää ihan normaalia (harrastus)koiran elämää. Miten varsinkaan uudet kasvattajat voivat edes tietää, millaisia riskejä yhdistelmissään ottavat, jos sairastuneet (ja ei-sairastuneet tgaa-positiivisetkin) pidetään salassa? Eikä perroissa kai voida puhua mistään kilpparivapaista suvuista, kai Hipinkin pentueenkin tulokset sen jo osoittavat. Hipin sukutaulussa olevat koirat löytyvät lähes jokaisen suomalaissyntyisen perron taustalta riippumatta kennelistä.

Turhauttaa. Oikeastaan en tiedä, mitä ajatella koko rotukoirajalostuksesta. Hippi on täydellinen koira sekä kotona ja harrastuksissa ja espanjanvesikoira tuntuu sopivalta rodulta minulle, mutta täytyy myöntää, että en tiedä, uskallanko ottaa enää toista samanrotuista. Terveys on minulle ehdottomasti tärkein kriteeri rotuvalinnassa luonteen jälkeen. Kilpirauhasen vajaatoiminta on sikäli armollinen tauti verrattuna vaikkapa pahaa lonkkavikaan, että se on yleensä hoidettavissa lääkityksellä ja koira pystyy elämää normaalia koiranelämää. On kuitenkin surullista, että tiedän parivuotiaita koiria, jotka tulevat olemaan lääkityksellä lopun elämänsä. Onneksi koirat eivät tällaisia osaa murehtia.

Ajattelin ensin, että en halua kirjoittaa tänne blogiin mitään koko kilppareista. Mutta kai se vaan nyt liippaa niin läheltä, kun oman koiran pennuista on kysymys, että asia on pyörinyt päässä aika paljon. Harmittanut, v**uttanut, itkettänyt, ärsyttänyt ja pelottanut. Hipin pennut ovat minulle tärkeä juttu ja suhtaudun niihin ehkä vähän liiankin tunteellisesti. Pentujen omistajatkin tuntuvat melkein semisukulaisilta ;) Jotenkin koko pentujen syntymä ja kasvu oli minulle kuin suuren ihmeen seuraamista vierestä. Ehkä vaan haluaisin sanoa sen, että toivoisin lisää avoimuutta kilpparikeskusteluun, koska se on mielestäni ainoa mahdollisuus ilman, että ongelma räjähtää rodussa ihan täysin käsiin.

Huoh. Olen puhunut :D