1239349363_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Petran kanssa harrastamme tätä toistemme blogeista kuvien pöllimistä, niin kerrottakoon nyt, että tämä kuva (jossa 80%:n varmuudella Totoro) on varastettu ilman lupaa Petran blogista :) Teimme pienen retken Keskuspuiston laidalle pentujen kanssa, että pääsivät nämä Stadin asfalttiviidakkopennut maistamaan vähän luonnon materiaaleja. Samalla pennut saivat tutustua Petran kultaistakin kultaisempaan staffiin, Nitroon ja omaan isoisoäitiinsä Nukaan. Hippiä ei paljon pentujen luonto- ja koiratutustuminen kiinnostanut, se oli vain itse innoissaan kun pääsi leikkimään kepeillä. Tytötkin ovat jo alkaneet diggailla ulkoilua. Lisää kuvia retkestä, mm. hullun äidin keppileikkikuva löytyy Petran blogista.

Nyt siis alkaa olla tosiaan aika tunnustaa, että on meneillään kaksi viimeistä viikkoa pentujen kanssa. Ne ovat melkoisia riiviöitä: roikkuvat lahkeissa, purevat varpaita, hinaavat tavaroista paikasta toiseen ja hilluvat minkä kerkiävät. Samalla ne ovat kuitenkin uskomattomia pusukoneita ja heilurihäntiä. On niin ihana tulla kotiin, kun kotona odottaa kuusi huuliaan lipovaa ja häntiään ja peppujaan villisti heiluttavaa ötökkää. Äippä siis mukaanlukien. Toisaalta kotona odottaa myös hirmuisesti siivottavaa...;) Joten ristiriitaisin tuntein menevät nämä kaksi viikkoa: toisaalta haikeata luopua vauvoista, mutta toisaalta sormet syyhyää jo kodin suursiivousta.